Tervetuloa mukaan seuraamaan kaivertajaopiskelijan taivalta kohti unelma-ammattia.
perjantai 18. joulukuuta 2015
Riikinkukon kaiverrusta
Tällä hetkellä minulla on menossa ensimmäinen työharjoittelujaksoni. Heti ensitöikseni sain hommakseni loihtia maljakkoon lasikaiverruksen, jossa komeilisi riikinkukko. Tuumasta toimeen! Tunteja työhön uppoutuikin yllättävän paljon, mutta lasikaiverrusten tekeminen on todella palkitsevaa.
torstai 17. joulukuuta 2015
Heraldiikka
Heraldiikka on yksi niistä osa-alueista joka kiinnostaa minua paljon. Siihen liittyy paljon mielenkiintoisia asioita. Meille annettiin tehtäväksi suunnitella oma heraldinen kuvio/kuva, josta piti tehdä itselle tarkoitettu vaakuna.
Halusin tehdä omasta tunnuskuviostani hieman humoristisen. Tuloksena on norpan ja metson sekoitus. Vaakunoissa eläimen kuuluu katsoa aina samaan suuntaan. Tarkoituksena on että eläin näyttää hyökkäävältä. Oma "norppametsoni" näytti aluksi kovin kiltiltä, siispä lisäsin piirrokseeni kielen ja hampaat. Tunnuskuvio kertoo aina jotain omistajastaan. Olen itse syntynyt Saimaanrannan läheisyydessä ja metsästys on kulkenut suvussa. Siispä näiden kahden asian sekoituksesta syntyi tämä omituinen olento. Vaakunakilpeen lisäsin vielä aaltokoron kuvaamaan järveä. Kypäräkoristeena komeilee oma horoskooppini vaaka.
Vaakunakilven väreillä on myös omat sääntönsä. Esimerkiksi kulta ja hopea eivät saa olla vierekkäin vaan välissä täytyy olla jokin muu väri. Usein hopea kuvataan valkoisella värillä niin kuin tässä minunkin vaakunapiirroksessani.
Valmis vaakunapiirros. |
Seuraavana teimme vaakunoillemme vaakunaselitykset.
Vaakunaselitys |
Tämän jälkeen tunnuskuviosta tehtiin ex libris (=kirjanomistajamerkki). Värit merkataan piirrokseen erilaisilla viivoilla eli skraffeerauksilla, jotta kaiverretusta painolaatasta osataan tulkita vaakunakilven värit.
Ex Libris skraffeerauksin piirrettynä. |
torstai 19. marraskuuta 2015
Monogrammit kuperalle pinnalle
Tänään harjoittelin monogrammien kaivertamista kuperalle pinnalle. Ensin kävin heittoprässillä tekemässä kuparilevyistä kuperia ympyröitä. Sitten piirsin ympyröihin kaunomonogrammeja ja ei muuta kuin kaivertamaan. Lopputulokseen olen tyytyväinen pieniä kauneusvirheitä lukuunottamatta. Viisteistä täytyisi nimittäin saada leveämpiä. Pahoittelen kuvan huonoa laatua, ei pitäisi kiireessä napsia kuvia :)
Kaunomonogrammeja kuperalle pinnalle. |
perjantai 16. lokakuuta 2015
Ensikosketus koveraan pintaan.
Kuperan pinnan kaivertamisen jälkeen oli aika tutustua koveran pinnan kaivertamiseen. Koveralle pinnalle luonnostelu oli omasta mielestäni hieman haastavampaa kuin kuperalle. Tekstiksi kirjoitin lääkäreiden saneluita. Päätin harjoitella kuparin lisäksi kaivertaa messingille, joka on vaikeampaa kaivertaa. Kupari on todella pehmeää ja messinki hieman kovempaa.
Kaiversin ensin kuparisen koveran harjoituksen. Tuotti hankaluuksia kaivertaa reunimmaisia kirjaimia sillä harjoituskappaleen reunat tuntui aina olevan tiellä. Lipsuilta silti vältyttiin.
Messinkisen harjoituskappaleen kaivertaminen olikin minulle sitten haastavampaa. Messinki kun on paljon kovempaa kuin kupari ja kaiverrin lähtee messinkisellä pinnalla helposti omille teilleen. Yllätyksekseni lipsuja ei kuitenkaan tullut, kun jaksoi keskittyä kunnolla kaivertamiseen.
Kuparille kaiverrettuna. |
Kaiversin ensin kuparisen koveran harjoituksen. Tuotti hankaluuksia kaivertaa reunimmaisia kirjaimia sillä harjoituskappaleen reunat tuntui aina olevan tiellä. Lipsuilta silti vältyttiin.
Luonnos messinkiin. |
Valmis kaiverrus. |
Messinkisen harjoituskappaleen kaivertaminen olikin minulle sitten haastavampaa. Messinki kun on paljon kovempaa kuin kupari ja kaiverrin lähtee messinkisellä pinnalla helposti omille teilleen. Yllätyksekseni lipsuja ei kuitenkaan tullut, kun jaksoi keskittyä kunnolla kaivertamiseen.
Itselleni oli haasteellisempaa kaivertaa koveralle pinnalle kuin kuperalle pinnalle. Tarvitaan vain paljon harjoittelua niin eiköhän tuo koveralle pinnallekin kaivertaminen ala sujumaan.
keskiviikko 7. lokakuuta 2015
Teksti kuperaan pintaan
Ajattelin tänään kokeilla uudemman kerran kuperaan pintaan kaivertamista. Päätin harjoitella kaunokirjoituksen kaivertamista nauhana "rannerenkaaseen". Piirsin tekstin melko isona, sillä haluan opetella kaivertamaan isojakin tekstejä, niin että kirjainten muoto säilyy oikeana.
Ison tekstin kaivertaminen osoittautuikin melko haastavaksi. Ensimmäiset sanat sujuivat takkuilen. En meinannut saada kirjainten muotoa pysymään millään oikeanlaisina.
Loppua kohden huomasin, että mitä nopeammin kaiversin ja mitä enemmän luotin kaivertimeen, sitä parempaa jälkeä sain aikaiseksi. Vaikkakin lopputulos ei juuri hivele silmää, oli ison tekstin kaivertaminen hyvää harjoitusta.
Aion vielä tehdä muutaman isotekstisen renkaan, jospa se alkaisi siitä pikkuhiljaa sujumaan. Taas kerran tuli todistettua se, että täytyy osata luottaa omiin kykyihinsä. Mitä enemmän epäröi itseään, sitä huonompaa jälkeä saa aikaiseksi.
Teksti kaivertamista vaille valmiina. |
Ison tekstin kaivertaminen osoittautuikin melko haastavaksi. Ensimmäiset sanat sujuivat takkuilen. En meinannut saada kirjainten muotoa pysymään millään oikeanlaisina.
Kirjainten alaosat eivät aivan pysyneet muodossaan. |
Loppua kohden huomasin, että mitä nopeammin kaiversin ja mitä enemmän luotin kaivertimeen, sitä parempaa jälkeä sain aikaiseksi. Vaikkakin lopputulos ei juuri hivele silmää, oli ison tekstin kaivertaminen hyvää harjoitusta.
Viimeisessä sanassa kirjainten muoto alkoi jo näyttämään paremmalta. |
Aion vielä tehdä muutaman isotekstisen renkaan, jospa se alkaisi siitä pikkuhiljaa sujumaan. Taas kerran tuli todistettua se, että täytyy osata luottaa omiin kykyihinsä. Mitä enemmän epäröi itseään, sitä huonompaa jälkeä saa aikaiseksi.
torstai 1. lokakuuta 2015
Ensimmäinen kupera pinta
Tänä syksynä meille on tullut uutena asiana kuperien pintojen kaivertaminen. Tein tekstin vanhaan elämää nähneeseen kuparikippoon. Teksti kiersi koko kupin ympäri nauhana. Tekstin kirjoittaminen oli yllättävän nopeaa, vaikka pinta olikin haastava.
Hieman jännitti aloittaa kaivertamista. Kaiverrin nimittäin helposti lipsuu kuperalla pinnalla. Onneksi veripisaroilta vältyttiin. Valmis kaiverrus ei nyt omaa silmääni miellyttänyt, mutta ensimmäiseksi kuperaksi pinnaksi oli yllättävää ettei tullut yhtään lipsua.
Kiinnitin kipon kaiverruskuulaan nippeleiden avulla. |
Teksti odottamassa kaiverrusta. |
Hieman jännitti aloittaa kaivertamista. Kaiverrin nimittäin helposti lipsuu kuperalla pinnalla. Onneksi veripisaroilta vältyttiin. Valmis kaiverrus ei nyt omaa silmääni miellyttänyt, mutta ensimmäiseksi kuperaksi pinnaksi oli yllättävää ettei tullut yhtään lipsua.
Tekstin parhaiten onnistunut sana. |
Valmis kaiverrus. |
Kuperalle pinnalle kaivertaminen vaatii vielä rutkasti harjoittelua. :)
tiistai 29. syyskuuta 2015
Monogrammien suunnittelua ja kaivertamista
Oli aika taas uppoutua monogrammien kiehtovaan maailmaan, ottaa kynä kauniiseen käteen ja alkaa suunnittelemaan eri tekstityyleillä monogrammeja. Tällä kertaa lisämausteena oli päivämäärien liittäminen monogrammeihin.
Tällä kertaa monogrammien suunnittelu sujui jouhevasti ja uppouduin hommaan totaalisesti. Levylle piirtäminenkin sujui ilman suurempia epätoivonpuuskia
Luonnoksia Italic-ja kaunomonogrammeista. |
Kiehkuroita ja koukeroita. |
Tällä kertaa monogrammien suunnittelu sujui jouhevasti ja uppouduin hommaan totaalisesti. Levylle piirtäminenkin sujui ilman suurempia epätoivonpuuskia
Monogrammit levyllä odottamassa kaivertajaansa. |
sunnuntai 20. syyskuuta 2015
Opintomatkalla Helsingissä
Saimme mahdollisuuden lähteä luokan kanssa päiväreissulle Helsinkiin. Pääsimme tutustumaan Ritarihuoneeseen sekä kansallismuseossa avattuun Brilliant!-näyttelyyn.
Ensimmäiseksi kävimme katsomassa ja kuvaamassa rautatieaseman kauniita yksityiskohtia. Tarkoituksena oli kuvata niistä kiehtovimpia yksityiskohtia joita pääsemme myöhemmin itse kaivertamaan.
Rautatieaseman jälkeen siirryimme Ritarihuoneelle jossa tarkoituksena oli tutustua Suomen vaakunoihin. Oli tietenkin pakko pysähdellä matkalla kuvaamaan kauniita taloja ja muita hienoja yksityiskohtia.
Ritarihuone osoittautui todella upeaksi ja näkemisenarvoiseksi paikaksi. Meillä oli Ritarihuoneella opas joka kertoi Ritarihuoneen ja vaakunoiden historiasta. Koko rakennus oli täynnä upeita ja taidokkaita yksityiskohtia joita olisi voinut jäädä tutkimaan ja katselemaan pidemmäksikin aikaa. Mutta aika oli rajallinen ja oli siirryttävä jo seuraavaan paikkaan. Kuvat kertovat melko paljon paikan upeudesta.
Ritarihuoneen jälkeen siirryimme kansallismuseoon, jossa oli Brilliant!-korunäyttely. Saimme myös mahdollisuuden äänestää vuoden kultaseppää. Korunäyttelyssä oli näytteillä upeita, taidokkaasti tehtyjä koruja.
Päivä oli todella mukava ja täynnä kauniita asioita. Ritarihuonetta suosittelen kaikille asiasta kiinnostuneille. Kannattaa ehdottomasti käydä tutustumassa, jos vain saa siihen mahdollisuuden.
Ensimmäiseksi kävimme katsomassa ja kuvaamassa rautatieaseman kauniita yksityiskohtia. Tarkoituksena oli kuvata niistä kiehtovimpia yksityiskohtia joita pääsemme myöhemmin itse kaivertamaan.
Helsingin rautatieaseman reliefitaidetta. |
Reliefi rautatieasemalta. |
Rautatieaseman jälkeen siirryimme Ritarihuoneelle jossa tarkoituksena oli tutustua Suomen vaakunoihin. Oli tietenkin pakko pysähdellä matkalla kuvaamaan kauniita taloja ja muita hienoja yksityiskohtia.
Kaunis talo reliefeineen lähellä Ritarikatua. |
Matkan varrelta löytyi paljon kauniita yksityiskohtia. |
Ritarihuone osoittautui todella upeaksi ja näkemisenarvoiseksi paikaksi. Meillä oli Ritarihuoneella opas joka kertoi Ritarihuoneen ja vaakunoiden historiasta. Koko rakennus oli täynnä upeita ja taidokkaita yksityiskohtia joita olisi voinut jäädä tutkimaan ja katselemaan pidemmäksikin aikaa. Mutta aika oli rajallinen ja oli siirryttävä jo seuraavaan paikkaan. Kuvat kertovat melko paljon paikan upeudesta.
Ikkunataidetta Ritarihuoneelta. |
Seiniä koristi useat sadat vaakunat. |
Kattokruunujen loistetta. |
Kaikissa Ritarihuoneen ovissa oli upeat koristelut. |
Ritarihuoneen jälkeen siirryimme kansallismuseoon, jossa oli Brilliant!-korunäyttely. Saimme myös mahdollisuuden äänestää vuoden kultaseppää. Korunäyttelyssä oli näytteillä upeita, taidokkaasti tehtyjä koruja.
Brilliant!-näyttelyn korukauneutta. |
Päivä oli todella mukava ja täynnä kauniita asioita. Ritarihuonetta suosittelen kaikille asiasta kiinnostuneille. Kannattaa ehdottomasti käydä tutustumassa, jos vain saa siihen mahdollisuuden.
lauantai 19. syyskuuta 2015
Monogrammeja lusikanpäihin
Tänään pääsin kaivertelemaan monogrammeja lusikanpäihin. Tosin ennen kuin alan kaivertamaan oikeita lusikanpäitä on hyvä aluksi harjoitella kaivertamista kuparisiin "lusikanpäihin".
Lusikanpäihin kaiverrettaessa on tärkeää, että monogrammi on oikeassa kohdassa eli keskellä. Lisäksi on hyvä ottaa huomioon se, että monogrammi on sopivankokoinen suhteessa lusikanpäähän.
Monogrammien piirtäminen sujui melko nopeasti, eikä kaivertamisessakaan mennyt kauaa aikaa.
Lopputulokseen olen tyytyväinen. Monogrammien suunnittelu ja piirtäminen on nopeutunut todella paljon. Hetken aikaa olen antanut aikaansaannoksistani itselleni risuja joten eiköhän välillä voi armahtaa itseään ja antaa ruusuja.

AS |
MS |
Valmiit lusikanpäät. |
Lopputulokseen olen tyytyväinen. Monogrammien suunnittelu ja piirtäminen on nopeutunut todella paljon. Hetken aikaa olen antanut aikaansaannoksistani itselleni risuja joten eiköhän välillä voi armahtaa itseään ja antaa ruusuja.
torstai 17. syyskuuta 2015
Carolus
Tänä syksynä meille on tullut uutena tekstityyppinä Carolus. Caroluksessa on tärkeää saada kaikki kirjaimet kaiverrettua suoraan, sillä pienikin heitto näkyy lopputuloksessa ikävästi.
Caroluksen kavertamisessa oli hieman haasteita. Kaivertimeni oli hieman huonossa kunnossa ja fiksailua vailla joten viisteet oli vaikeita tehdä. Sain kuitenkin levyn kaiverrettua, ja siihen nähden missä kunnossa kaivertimen oli, on lopputulos ihan tyydyttävä.
Carolus on omasta mielestäni melko nopea kirjoittaa levylle, ja tykkään tekstityypin yksinkertaisuudesta.
Caroluksen kavertamisessa oli hieman haasteita. Kaivertimeni oli hieman huonossa kunnossa ja fiksailua vailla joten viisteet oli vaikeita tehdä. Sain kuitenkin levyn kaiverrettua, ja siihen nähden missä kunnossa kaivertimen oli, on lopputulos ihan tyydyttävä.
keskiviikko 9. syyskuuta 2015
Epäonnistumisia
Välillä tarvitaan niitä huonojakin päiviä, jotta jaksaa hyvinä päivinä sitten taas iloita :) Sain nimittäin tehtäväkseni tehdä ystävälleni ja hänen miehelleen avioliittomonogrammin lukkoon. Aikataulu oli melko kiireinen ja piti vain nopeasti saada lukko tehtyä.
Onneksi minulla oli varalla toinen lukko, joten sain tehtyä siihen parempaa jälkeä. Mutta kaiken kiireen keskellä unohdin kuvata lukon. Näinpä näin!
Tästä on hyvä jatkaa kohti onnistumisia :)
Olin aamulla lähtenyt toiselle koululle tekemään työturvallisuuskurssia ja jo siellä olo tuntui hieman heikolta. Kun kurssi loppui kiirehdin pikaisesti tekemään lukkoa omalle koululle iltapajaan. Piirsin lukkoon nopeasti monogrammin ja sitten kiireessä ja huonovointisena kaivertamaan mikromoottorilla kaiverrusta pintaan. Äh, aivan kammottavaa jälkeä. Kiire, kuume ja panikointi ei sovi kaivertajalle yhtään. Kaikki edellämainitut näkyy lopputuloksessa.
Epäonnistunut monogrammi |
Onneksi minulla oli varalla toinen lukko, joten sain tehtyä siihen parempaa jälkeä. Mutta kaiken kiireen keskellä unohdin kuvata lukon. Näinpä näin!
Tästä on hyvä jatkaa kohti onnistumisia :)
torstai 3. syyskuuta 2015
Takaisin sorvin ääreen
Italic ja riikinkukko |
torstai 28. toukokuuta 2015
Lasikaiverrusta
Yhtenä osa-alueenamme on lasikaiverrus. Lasikaiverrus tapahtuu mikromoottorin avulla. Ensimmäisenä lasikaiverruksenani kaiversin linnun vanhaan kotonta löytyneeseen lasiin. Tässä lopputulos. Olen tyytyväinen tähän työhön. Tosin jälki ei ole täysin tasaista, sillä painoin joissain kohdissa poraa liikaa.
Lintu kaiverrettiin lasiin niin, että aluksi tulostin kuvan ja laitoin paperin lasin sisäpuolelle kiinni teipillä. Kuvan avulla kaiversin linnun ääriviivat. Tämän jälkeen otin paperin pois ja kaiversin linnun sisäosan mieleisekseni.

keskiviikko 20. toukokuuta 2015
Ensimmäinen asiakastyö
Sain tehtäväkseni kaivertaa ylioppilaslahjaksi tulevaan paistinpannuun F-kirjaimen. Kaiverrus tehtiin mikromoottorilla. Luokastamme arvottiin kaiverruksen tekijät, ja yllättäen arpa osui minun kohdalleni. En ollut tehnyt mikromoottorilla kaiverruksia aiemmin kuin yhden. Ja sekin huonolla tuloksella. Hieman jännitti ruveta tekemään ensimmäistä varsinaista kaiverrusta mikromoottorilla suoraan asiakastyöhön. Toisaalta olin tehtävästä innoissanikin. Päätin kuitenkin ensin harjoitella mikromoottorilla kaivertamista harjoituskappaleeseen, joka oli messinkiä.
Lopputulos on mielestäni ihan hyvä siihen nähden, että olin vain muutaman kerran kokeillut mikromoottoria aiemmin. Vaikkakin näen siinä paljon virheitäkin. Joissain kohdissa olen painanut liian kovasti ja jälki on tullut syvemmälle kuin muissa kohdissa. Kirjaimen reunatkin ovat hieman rosoiset. Tekeminen oli kuitenkin kivaa, ja luulen että tulen tekemään lasikaiverruksia paljon jatkossa.
Tällaista jälkeä sain aikaiseksi :)

torstai 30. huhtikuuta 2015
Unsiaali
Uutena tekstityyppinä meille on tullut unsiaali. Unsiaalille ominaista on paksut viisteet ja kirjaimet sommitellaan melko lähelle toisiaan. Lisäksi unsiaali on pystysuoraa tekstiä, eli kaltevuusviivat piirretään 90 asteen kulmaan. Unsiaalissa ei ole erikseen pieniä ja isoja kirjaimia.
Unsiaalin harjoittelu aloitettiin samalla tavalla kun muidenkin tekstityylien harjoittelu. Piirsimme siis A4:lle kirjaimet ensin suurina, jotta kirjainten muoto tulisi tutuksi, Unsiaalin piirtäminen tuntui sujuvan melko jouhevasti. Ainut mikä harmitti, on luonnoslehtiön paperinlaatu. Paperista tulee suttuisen näköinen ja lyijy leviää ympäri paperia.
Unsiaalia on muutamaa eri tyyppiä: Modernia unsiaalia, unsiaalia sekä puoliunsiaalia.
Isojen kirjainten jälkeen oli aika raapustaa unsiaalia levylle.
Kun teksti oli saatu kirjoitettua oli aika kaivertaa unsiaali. Lopputuloksena oli liian ohuita viisteitä. Vaatii hetken harjoittelua, jotta tottuu/uskaltaa tehdä paksua viistettä, ilman että pelkää lipsuja. Teksti oli kuitenkin tasapainoinen ja välistysvirheitä kirjainten välillä ei ollut. Eikä kirjaimet pomppinut rivillä.
Unsiaalia on muutamaa eri tyyppiä: Modernia unsiaalia, unsiaalia sekä puoliunsiaalia.
Moderni unsiaali |
Isojen kirjainten jälkeen oli aika raapustaa unsiaalia levylle.
|
Keskeneräinen Moderni unsiaali |
Kun teksti oli saatu kirjoitettua oli aika kaivertaa unsiaali. Lopputuloksena oli liian ohuita viisteitä. Vaatii hetken harjoittelua, jotta tottuu/uskaltaa tehdä paksua viistettä, ilman että pelkää lipsuja. Teksti oli kuitenkin tasapainoinen ja välistysvirheitä kirjainten välillä ei ollut. Eikä kirjaimet pomppinut rivillä.
keskiviikko 29. huhtikuuta 2015
Pieni pintaraapaisu kultasepäntyöstä
Sormusten valmistus alkoi materiaalin hankkimisella. Materiaalina käytimme 925 hopeaa.
Tästä kaikki alkaa. Näistä tangoista valmistuu hopeasormuksia. |
En ala tässä vaiheessa sen tarkemmin kertoilemaan kuinka valmistus tapahtuu ,sillä kuvien avulla se olisi huomattavasti helpompaa ja mielenkiintoisempaa. Palaan valmistusvaiheisiin sitten myöhemmin uudemman kerran.
perjantai 17. huhtikuuta 2015
Kirjanmerkki
Aloimme valmistamaan ensimmäistä "varsinaista" työtä. Tehtävänä oli valmistaa hopeinen kirjanmerkki. Tästäkin työstä olisin halunnut laittaa kuvat eri työvaiheista, mutta koska puhelimeni meni rikki ja suurin osa kuvista hävisi, en saa nyt dokumentoitua koko hommaa.
Kirjanmerkki pääsi hyvään kotiin vanhempieni luokse ;) Koska tämä oli ensimmäinen varsinainen työ, halusin säilyttää sen. Ja jos olisin pitänyt sen itselläni, olisin kuitenkin huonona hetkenä heittänyt sen pois. Sillä kunhan taitoni tästä kehittyvät, nauran tälle kädenjäljelle todennäköisesti myöhemmin. ;) Nyt kirjanmerkki on turvassa vanhempieni luona ja voin siellä käydessä muistella opintojeni alkumetrejä ja huomata, että olen kenties kehittynyt kohti tavoitettani.
Siirsimme asetonilla sopivankokoiselle hopeapalalle valmiin sabluunan kirjanmerkistä. Ja ensiksi kaiversimme kirjanmerkin kuvion valmiiksi.
Kirjanmerkki kiinnitettynä pakettilakkaan kaiverruksen ajaksi |
Kun kuvio oli kaiverrettu, kävimme vielä kirjanmerkin reunaviivat läpi kaivertimella, jotta se olisi helpompi sahata. Kun kirjanmerkki oli sahattu pois, porattiin siihen vielä reikä nauhaa varten. Sahatut reunat viilattiin ja hiottiin. Tässä kuva valmiista työstä.
Valmis kirjanmerkki |
Kirjanmerkki pääsi hyvään kotiin vanhempieni luokse ;) Koska tämä oli ensimmäinen varsinainen työ, halusin säilyttää sen. Ja jos olisin pitänyt sen itselläni, olisin kuitenkin huonona hetkenä heittänyt sen pois. Sillä kunhan taitoni tästä kehittyvät, nauran tälle kädenjäljelle todennäköisesti myöhemmin. ;) Nyt kirjanmerkki on turvassa vanhempieni luona ja voin siellä käydessä muistella opintojeni alkumetrejä ja huomata, että olen kenties kehittynyt kohti tavoitettani.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)